Lomat on nyt pidetty ja ensimmäinen työviikkokin takana. Blogailussa on ollut vähän taukoa, mutta toisaalta tämän aiheen ympärillä ei ole juurikaan tapahtunut. Jospa se tahti taas kiihtyy, kun on jotain kerrottavaa..
Olimme miehen kanssa heinäkuun alussa kaksi viikkoa ulkomailla ja se oli kyllä ihan onnistunut pako kaikesta kotielämästä. Otettiin aika rennosti ja ajeltiin autolla ympäri maata. Keskenmenon jälkeiset ensimmäiset menkatkin selvittiin ja ilmeisesti kroppa on taas ihan kunnossa.
Reissumme jälkeen kävin lääkärissä jälkitarkastuksessa ja sekin oli taas ihan turhuuksista turhin. Lääkäri teki sisätutkimuksen, kyseli että sattuuko, kysyi koska on viimeksi tehty papa-koe ja ohjasi sitten sinne. Jaaha. Sanoi myös että voi heti alkaa yrittämään uutta raskautta ja että keskenmenon riski ei vielä yhdestä kohoa mitenkään, mutta ne yleispätevät lausunnot olinkin jo netistä googlaillut. Vähän turhauttaa, kun lykätään aina vaan seuraavaan verikokeeseen tai tarkastukseen vaikkei vielä varsinaisesti ole mitään vikana.
Noh, alettiin siis lääkärin luvalla harjoittelemaan vauvantekoa. Reilun viikon päästä voi aikaisintaan alkaa testailemaan, mikäli ei menkkoja näy. Nyt on tietysti ollut heti kauheasti kohtutuntemuksia.. Toivottavasti tulen taas yhtä helposti raskaaksi kuin ensimmäisellä kerralla, mutta toisaalta ottaisin vaikka muutamat menkat mieluummin kuin keskenmenon. Siinä menee heti niin paljon aikaa hukkaan, puhumattakaan henkisistä kolauksista. Jotenkin kyllä tuli hyvä mieli siitä, että saatan jo olla tällä hetkellä raskaana.
sunnuntai 1. elokuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti