Eipä mennyt taas niinkuin Strömsössä. Menkat jatkuivat maanantai-iltana ja ovat siitä lähtien tulleet tasaisen varmasti, vaikkakin omituisesti. Omituista on se, että ne ovat olleet kovin niukat ja antoivat sillä vielä toivon rippeitä, mutta kun ei niin ei sitten. Tein eilen illalla vielä raskaustestinkin, mutta negaahan se näytti.
En nyt kyllä yhtään ymmärrä tätä kroppaa. Olen siis menkoissa aina ollut enemmän mallia "ämpärillinen" ja vielä monta kertaa päivässä. Nämä tämänhetkiset menkat jo melkein saivat toivomaan, että minulla on ne kuuluisat valemenkat, mutta negatiivinen testi ei oikein enää anna aihetta juhlimiseen... Vielä kun niitä aivan selviä raskausoireita alavatsatuntemuksineen ja ällötyksineen on ollut, niin en kyllä ymmärrä.
Seuraava ovulaatio pitäisi ajoittua vajaan kahden viikon päähän ja nyt taitaa sitten alkaa vauvan alullepaneminen ihan tosissaan ja hampaat irvessä... Ensimmäinen askel on ehkä se, että meillä ei enää seksiä harrasteta juuri ennen nukkumaanmenoa. Tämä siksi, että taidan kokeilla sitä tyyny persuksen alla -hengailua josta olen netistä lukenut ja sehän nyt ei toimi jos pitäisi kiireellä jo alkaa nukkumaan. Nyt pitää vielä ottaa selvää, että pitäisikö sitä pupustelua harrastaa kuitenkin vaan joka toinen päivä. Ennen edellistä ovulaatiota taisi lipsahtaa melkein päivittäiseen puuhasteluun ja taitaa se liikakin olla joskus liikaa.
keskiviikko 11. elokuuta 2010
maanantai 9. elokuuta 2010
Hui kun jänskättää!
Aamulla tuumailin jo vessassa, että taisi tulla toinenkin kierto keskenmenon jälkeen, mutta kas kummaa! Ei ne aamuiset "menkat" jatkuneetkaan täällä töissä! Uskaltaisikohan sitä toivoa, että joku papu on masussa kasvamassa? Nyt pitää muutama tunti vielä täristä töissä ennenkuin syöksyn ostamaan testiä apteekista. Ensin oli suunnitelmissa odotella ainakin viikon puoliväliin ennen testailua, mutta ei ne muutkaan asiat mene aina suunnitelmien mukaan, joten ihan sama..
Nyt aamupäivästä on väsyttänyt ihan hirveästi. Viikonloppu meni mökkeillessä ja vaikka touhuttiin miehen ja vanhempieni kanssa kaikenlaista, niin nukuin mielestäni niin paljon ettei nyt pitäisi erityisemmin väsyttää. Tämä sateisen painostava ilma tietysti voi laittaa elimistön väsyksiin, mutta voihan tämä olla ihan oikeastikin vauvaunetusta.

sunnuntai 1. elokuuta 2010
Paluu arkeen
Lomat on nyt pidetty ja ensimmäinen työviikkokin takana. Blogailussa on ollut vähän taukoa, mutta toisaalta tämän aiheen ympärillä ei ole juurikaan tapahtunut. Jospa se tahti taas kiihtyy, kun on jotain kerrottavaa..
Olimme miehen kanssa heinäkuun alussa kaksi viikkoa ulkomailla ja se oli kyllä ihan onnistunut pako kaikesta kotielämästä. Otettiin aika rennosti ja ajeltiin autolla ympäri maata. Keskenmenon jälkeiset ensimmäiset menkatkin selvittiin ja ilmeisesti kroppa on taas ihan kunnossa.
Reissumme jälkeen kävin lääkärissä jälkitarkastuksessa ja sekin oli taas ihan turhuuksista turhin. Lääkäri teki sisätutkimuksen, kyseli että sattuuko, kysyi koska on viimeksi tehty papa-koe ja ohjasi sitten sinne. Jaaha. Sanoi myös että voi heti alkaa yrittämään uutta raskautta ja että keskenmenon riski ei vielä yhdestä kohoa mitenkään, mutta ne yleispätevät lausunnot olinkin jo netistä googlaillut. Vähän turhauttaa, kun lykätään aina vaan seuraavaan verikokeeseen tai tarkastukseen vaikkei vielä varsinaisesti ole mitään vikana.
Noh, alettiin siis lääkärin luvalla harjoittelemaan vauvantekoa. Reilun viikon päästä voi aikaisintaan alkaa testailemaan, mikäli ei menkkoja näy. Nyt on tietysti ollut heti kauheasti kohtutuntemuksia.. Toivottavasti tulen taas yhtä helposti raskaaksi kuin ensimmäisellä kerralla, mutta toisaalta ottaisin vaikka muutamat menkat mieluummin kuin keskenmenon. Siinä menee heti niin paljon aikaa hukkaan, puhumattakaan henkisistä kolauksista. Jotenkin kyllä tuli hyvä mieli siitä, että saatan jo olla tällä hetkellä raskaana.

sunnuntai 27. kesäkuuta 2010
Loman odottelua ja kiukuttelua
Nyt on juhannus juhlittu ja odotellaan viikon päästä koittavaa kesälomaa. Juhannus meni rennosti mökillä miehen ja vanhempieni kanssa. Eipähän tarvinnut keksiä syitä miksen ota kuoharia. Vähän oli tiukilla etten alkanut avautumaan julkisesta terveydenhuollosta, joka on ollut viime aikoina ns. lähellä sydäntä.
Soittelin alkuviikosta edestakaisin omalääkärille, ajanvaraukseen, labraan ja labran ajanvaraukseen ja koitin saada aikaiseksi itselleni sopivaa aikataulua keskenmenon jälkitarkastukseen. Tuntui, että kaikista paikoista koitettiin saada minut johonkin muuhun paikkaan hoitamaan asiaa. Kun koitin varata aikaa omalääkärille, ajanvarauksessa sanottiin, että heinäkuulle ei saakaan aikaa vaan joudun menemään johonkin varapaikkaan. Sanoin selvästi, mikä viikko minulle sopii ja silti hoitaja koitti tarjota edellisen viikon aikoja. Olen silloin siis ulkomailla.
Seuraavaksi tuli ongelma labraan menosta, kun minulta puuttui lähete s-hcg-testiin. Se piti sitten saada omalääkäriltä, jolle ei enää ollut soittoaikoja. Selvittelin sitten asiani jollekin omalääkärin hoitajalle, joka koitti antaa minulle soittoaikaa jollekin toiselle lääkärille yli kolmen viikon päähän. Great! Olen tuolloin siis edelleenkin ulkomailla ja sain sitten hoitajan suostuteltua viemään omalääkärilleni jonkun lippulappusen että tarvitsisin sen lähetteen heinäkuun alussa. Sitten hoitaja kysyi, että miten ajattelin tietää että onko lähete valmis. Tässä vaiheessa meinasi kärähtää. Eikö se nyt ole heidän asia esimerkiksi antaa vaihtoehtoja, ei minulle ainakaan ole kauhean tuttua mistä niitä lähetteiden valmiutta voi tietää.
Noh, soitin sitten parin päivän päästä terkkarille uudestaan, mutta siellä ei vastattu. Sain sitten labrasta vihdoin vahvistuksen, että heillä on lähete ja voin tulla sinne sitten viikon päästä. Oikeasti, kuinka hankalaksi tämä kaikki on tehty?! Kun olin saanut selville, että lähete on kunnossa, luin netistä, että saman tutkimuksen olisi voinut hankkia ihan itse ilman lähetettä jollain reilulla kymmenellä eurolla. Miksei kukaan kertonut?
Olen käynyt viime vuodet lääkärissä lähinnä työterveydessä yksityislääkärillä ja sitä ennen ne harvat kerrat entisessä kotikunnassa yksityisellä lääkäriasemalla, joten kokemukset julkisesta terveydenhoidosta ovat aika vähissä. Olen kyllä aika yllättynyt kuinka hankalaa ja aikaavievää tuosta palvelusta on saatu. Yhtä lääkärikäyntiä ja labraa varten jouduin soittelemaan aika monta puhelua ja selittämään asiani puolentusinaa kertaa. Miksiköhän Acutan äitiyspolilta ei voitu kirjoittaa lähetettä labraan? En oikein ymmärrä tätä monimutkaisuutta, mutta ehkä sille on ihan hyvä selitys.

tiistai 15. kesäkuuta 2010
Työkiireilyä
Töihinpaluu on sujunut yllättävän sutjakkaasti. Työtehtäviä on ollut jotakuinkin tuplasti normaaliin verrattuna työkaverin kesäloman takia, joten ikäviä asioita ei ole pahemmin ehtinyt miettiä. Vuotokin on melkein loppunut, työaikana ei ole tainnut tulla tippaakaan ulos. Esimies vaikutti taas kovin kiinnostuneelta sairauslomani syystä, mutta en sortunut kertomaan sitä. Sairauskoodi sairauslomalapussa toki lukee, mutta en tiedä onko hänellä tapana vakoilla kys. koodeja netistä vai ei.
Yksi työkaveri tuli myös kyselemään viattomasti, että mikä minulle oli tullut keskiviikkona. Mutisin vähän epämääräisiä selityksiä ja hän tulikin sitten myöhemmin vielä kysymään ihan suoraan, että olenko raskaana. Ei ole ollut tapana juksata kavereita, kun hän on ihan läheinen kaveri muutenkin kuin töissä, joten oli pakko todeta, että olin raskaana mutten ole enää. Hän vaikutti kyllä tosi hämmentyneeltä ja oli kovasti pahoillaan. Ollaan monesti puhuttu molempien vauvahaaveista ja jopa vitsillä suunniteltu yhteisiä lapsia, kun hän on sinkkumies eikä sopivaa äitiä ole näköpiirissä.
Kaikenkaikkiaan selviytymisprosessit ovat toimineet oikein hyvin. Nyt on jo kolmas itkuton päivä, niitä on miehen kanssa laskeskeltu ihmeissämme... Eilen tuli TAYSista postissa potilaskertomus. Melkein alkoi naurattamaan "26-vuotias perusterve rouva" -määritelmä, itse kun pidän itseäni lähinnä tyttönä. En tiedä kiikaroiko lääkäri sormuksiani vai mistä sen rouva-nimityksen keksi. Aika huvittavaa oli se, että minua ultrannut lääkäri oli mieheni työkaverin vaimo. Piiri pieni pyörii..

lauantai 12. kesäkuuta 2010
Parisuhdepohdintaa parempana päivänä
Tänään on ollut parempi päivä verrattuna pariin edelliseen. Vuoto ja itkeskely ovat molemman vähentyneet tasaista tahtia. Aamupäivä meni leppoisasti miehen kanssa höpsötellessä. Laitettiin hänelle tavarat valmiiksi työpaikan kesäjuhlaa varten. Ensin tuntui vähän kurjalta ajatukselta, että joudun olemaan koko illan yksin kotona, mutta tuumasin sitten, että miehelle tekee ehkä ihan hyvää päästä hetkeksi ajattelemaan jotain ihan muuta.
Olen ollut vähän huolissani hänen jaksamisestaan tämän kaiken kanssa. Hän on viileän asiallinen, analyyttinen ja korrekti eikä juuri puhu tunteistaan. Joku ulkopuolinen voisi jopa ihmetellä meidän yhteensopivuutta, sillä minä olen puolestani tunteellinen, herkkä ja empaattinen. Minun on ollut aina helppoa purkaa ajatuksiani hänelle, itkeä ja hyökätä halailemaan kun vähänkin siltä tuntuu. Hän ottaa kaiken vastaan, osaa ehkä lohduttaakin, muttei yleensä kerro omia tunteitaan vaihdossa.
Toissa iltana tärisin itkusta sängyssä ennen nukkumaanmenoa ja kysyin sitten häneltäkin, että miten hän selviää tästä. Oli huojentavaa nähdä pieni kyynel hänen silmäkulmassa, kun hän kertoi omia ajatuksiaan tapahtuneesta. Keskiviikkona oli nimittäin hurjaa nähdä hänen selittävän puhelimessa harkituin sanavalinnoin vaimon keskenmenosta ensin Acutaan, sitten omaan terveyskeskukseen ja vielä ajanvaraukseenkin, kun itse olisin saanut muodostettua vain ulinaa. Hän siirtää tunteet ikään kuin johonkin purkkiin silloin kun niitä ei voi näyttää. Minulta sellainen ei ikinä onnistuisi. Minä itkin hänen isovanhempien hautajaisissa silmät punaisena, vaikka en ollut tavannut kyseisiä ihmisiä kuin pari kertaa.
Ehkä on ihan hyvä, että olemme niin erilaisia. Hän saa minut rauhoittumaan tasaisella ja vakaalla olemisellaan ja minä toivottavasti saan pidettyä hänet edes jossain kosketuksissa tunteiden näyttämisen kanssa. Jos seurustelisin jonkun ylitunteellisen ihmisen kanssa, en saisi itkua loppumaan varmaan ikinä kun näkisin toiset itkuiset silmät edessäni. Jos hän seurustelisi jonkun tunnekylmemmän ihmisen kanssa, kynnys omien tunteiden näyttämiseen nousisi varmasti kohtuuttoman suureksi. Meillä on hyvä näin.

perjantai 11. kesäkuuta 2010
Kotimöllötystä ja meikkileikkejä
Olen nyt toista päivää kotona tapahtuneen jälkeen ja olo on suhteellisen hyvä. Mahaa nipistelee silloin tällöin ja tulvahtelen tasaiseen tahtiin. Itku tulee aika herkästi, mutta en oikeastaan aina tiedä, että mille itken. Tuumailin aamusta, että nyt olisi hyvä tilata samantien se jälkitarkastusaika omalääkäriltä (kuinka huvittavaa, etten ennen koko keskenmenoa edes tiennyt kuka on omalääkärini, kun työterveydessä pääsee käymään niin helposti) ettei koko asia unohdu töihin palattua.
Siitäpä iski pulma. Miten saan mökellettyä asiani ulos puhelimessa ilman kamalaa itkukohtausta ja käsittämätöntä ulinamölinää, jota eilen harrastin soittaessani neuvolaan? Vastaus kysymykseen tuli jostain takaraivon pohjalta. Ilmeisesti olen harrastanut tätä ennenkin. Vastaus on siis kaikessa naisellisuudessaan meikit. Meikit naamassa ei voi tietenkään itkeä, koska silloin ei voi pyyhkiä silmiä ja nenää hihaan sekä silmämeikeillä on tapana alkaa kirvellä silmiä itkettäessä - täydellistä.
Marssin siis vessaan, aloitin huolellisen meikkailun kaikenmaailman pohjustusvoiteineen päivineen (miksi minulla edes on tällaisia?) ja annoin mennä. Silmät meikkasin kolmella erivärisellä luomivärillä ja poskipunaa lisäillessä oli tietenkin pakko hymyillä leveästi vaikkei tässä ole kauheasti viime päivinä hymyilyttänyt. Melkoista kropan huijaamista siis.
Kun meikki oli valmis, otin puhelimen ja soitin ajanvarausnumeroon. Sain kerrottua asiani, sana keskenmeno vain tipahti huulilta ja sen jälkeen sitä ei onneksi tarvinnut toistaa. Valitettavasti kaikki se valmistautuminen meni tavallaan hukkaan, koska puhelun päätyttyä minulla ei edelleenkään ollut varattua aikaa. Lähin lääkäriasema menee nimittäin juhannuksena kiinni (toivottavasti ei lopullisesti, en kysynyt) ja kuulemma ensi viikolla vasta voi varata aikoja heinäkuulle sinne varapaikkaan, jonne siis joudun menemään.
Tänään on ohjelmassa vielä kaupassakäynti, joten oikeastaan meikkailut eivät vielä menneetkään hukkaan. Uskon kyllä, että pysyn ihmisten seassa ihan hyvin koossa, koska silloin pitää tehdä ja toimia, eikä vaan märehtiä itsekseen sohvannurkassa. Mies voi kyllä hieman yllättyä, kun hakee minut kotoa kauppareissulle, kun olen ihan tällättynä viime päivien lököhousut ja kulahtanut t-paita -lookin jälkeen.

torstai 10. kesäkuuta 2010
Kamala keskiviikko
Tämän ensimmäisen lapsen odottaminen muuttui juuri piirun verran pidemmäksi projektiksi. Herkkävatsaiset voivat lopettaa lukemisen tähän pisteeseen. Maanantainen vuoto nimittäin jatkui tiistaina vielä niukkana, mutta muuttui keskiviikkoaamuna runsaaksi ja vatsakipujen alettua mieheni vei minut puolilta päivin ensiapuun Acutaan. Töissä sanoin vaan, että maha on sekaisin ja että taidan lähteä kotiin kun joudun hyppäämään vessassa jatkuvasti.
Pääsin Acutassa omaan huoneeseen odottamaan ja sairaanhoitajat kävivät ottamassa verenpaineen (korkeahko), lämmön (37,9) ja pari putelia verta käsivarresta. Vuotoa tuli tässä vaiheessa aika paljon, vaihtelin isoja siteitä tunnin välein. Reilun tunnin päästä pääsin yleislääkärille, joka kyseli ensin oireista ja teki sen jälkeen sisätutkimuksen. Hän lähetti minut ultraan päivystävälle gynekologille.
Äitiyspolilla oli jonkin verran jonoa ja tässä vaiheessa jouduin odottamaan melkein kaksi tuntia. Hoitajat olivat todella empaattisia ja kyynelehdin kyllä vähän väliä. Samassa käytävässä oli odottavia äitejä odottamassa vuoroaan, mutta en kyllä tuntenut sitä yhtään ahdistavana. Jostain olen lukenut tällaisista tuntemuksista, kun odottavat äidit ja keskenmenon saaneet odottelevat samassa paikassa.
Pääsin sitten ultraäänitutkimukseen ja lääkäri sanoi, ettei löytänyt mitään alkioon viittaavaa kohdusta. Istukkahormonitasokin oli paljon alempi, kuin mitä raskausviikolla 8+0 olisi pitänyt olla, joten lääkäri epäili ns. tuulimunaraskautta. Luin netistä, että tuulimunaraskaus johtuu yleensä viallisesta munasolusta, joita jokaisella naisella on synnynnäisesti ja on vain huonoa onnea jos sellainen hedelmöittyy. Joka tapauksessa tuulimunaraskaus menee aina kesken ja sen huomaamisen ajankohta vain vaihtelee. Jos tästä nyt jotain positiivista haluaa ajatella, niin onneksi keskenmeno tapahtui nyt, eikä niin, että 12. raskausviikon ultrassa olisi vasta huomattu, ettei kohdussa olekaan mitään elävää. Se olisi varmasti vielä raskaampaa. Tai jos tämä kaikki olisi tapahtunut ulkomailla, huh..
Lääkäri meinasi laittaa minut osastolle yöksi, mutta pyysin, että pääsen kotiin potemaan. Hänellä ei ollut mitään sitä vastaan ja sain sitten mukaani Cytotec-lääkkeitä, jotka auttavat kohtua poistamaan kaikki ylimääräiset ainekset, sekä reseptin kipulääkkeille ja pahoinvointilääkkeille. Minulla oli ollut koko päivän supistuksenomaisia vatsakipuja eivätkä ne niistä lääkkeistä enää kauheasti pahentuneet. Laitoin sänkyyn pyyhkeen varmuuden vuoksi, mutta isot yösiteet riittivät onneksi ja sain nukuttuakin aika hyvin. Kipulääkkeitä otin kolme illalla, nekin varmasti helpottivat oloa.
Nyt sitten vietän sairaslomaa loppuviikon ja uskoisin, että olen maanantaina taas ihan työkunnossa. Onhan tässä nyt tietenkin itkeskelty oikein urakalla, mutta uskon kyllä, että pääsemme tästä yli ja kuukautiskierron tasaannuttua alamme varmasti yrittää toista ensimmäistä lasta. Olen toisaalta helpottunut ja toisaalta surullinen, ettemme ehtineet kertoa tästä raskaudesta omille vanhemmillemme. Nyt ei tarvitse kertoa heille surullisia uutisia, mutta toisaalta taas olemme kaksin tämän surun kanssa. Parille ystävälle pitää vielä kertoa, mutta sitten aletaan vaan nauttia kesästä ja odotella seuraavaa mahdollisuutta omaan, pieneen karhunpentuun.

maanantai 7. kesäkuuta 2010
Herkistelypäivä neuvolassa
Tänään kävimme tulevan isän kanssa ensimmäistä kertaa neuvolassa. Pidin töistä lomapäivän, ettei tarvinnut alkaa selittelemään menojani, ja aikamoinen päivä olikin. Päivä alkoi nimittäin ennen seitsemää verisellä vuodolla pikkuhousuissa. Vähän ehdittiin tietysti säikähtää, mutta onneksi vuoto loppui eikä siihen liittynyt kipuja, joten neuvolassa sitten puolilta päivin kerroin kätilölle tapahtuneesta. Vähäinen vuoto kuulemma kuuluu asiaan ja huolestua tarvitsee vasta jos vuoto alkaa olla runsasta niin kuin kuukautisissa.
Koko neuvolakäynti oli yhtä nyyhkimistä, kun kaikki tuntui niin liikuttavalta ja vähän pelottavaltakin. Piti miettiä, että haluaako ottaa osaa seulontoihin ja piti varata lääkäriaikaa, ultra-aikaa jne. Nyyhkin sitten oikein urakalla, mutta onneksi kätilö ei ollut moksiskaan ja antoi vaan uutta nenäliinaa kun edellinen oli muhjattu.
Kätilö oli kyllä todella mukava, viisikymppinen nainen. Hän kehui meidän ruokavalioita ja muitakin elämäntapoja, otti verenpaineet, hemoglobiinin ja virtsanäytteen ja antoi paksun nipun kaikenlaisia opuksia. Testeissä oli kaikki hyvin, vaikka yleensä saan verenpaineen ylös pelkästä jännityksestä. Nyt täytyy sitten kuljettaa aina mukana kätilön antamaa äitiyskorttia, että kaikki tietävät, että olen raskaana. Lähinnä se on tietysti hätätilanteita varten, jos vaikka pyörryn johonkin kaupungille.
Joka tapauksessa neuvolakäynnistä jäi oikein mukava olo, vaikka se menikin vähän itkemiseksi. Oli hauskaa lähteä neuvolasta ja jännittää, että sattuuko oma isäni ajaa autolla ohi ja huomata meidät, kun tulevat isovanhemmat asuvat parin sadan metrin päässä neuvolasta.

keskiviikko 2. kesäkuuta 2010
Mahahaaveita
No niin, taas on kaksi ihmistä lisää, jotka tietävät meidän vauvasalaisuuden. Kaverit tulivat eilen grilliherkkujen, Corona-sixpackin ja punkkupullon kanssa meille ja melkein ensimmäisenä kysyivät, että "ottaaks kaikki punkkuu?". Sanoin ettei mulle tarvitse laittaa, jolloin alkoi mahdoton tenttaus, enkä nyt varsinaisesti halunnutkaan keksiä mitään lääkekuurivalheita. Että semmoista. Tänään kävin porukoilla viemässä paria tavaraa äidille, mutta siellä ei onneksi sivuttu aihepiiriä millään tavalla. Ehkä sitten ensi viikon neuvolan jälkeen on tulevien isovanhempien vuoro kuulla.
Aivan ihanaa, kun ilmat taas lämpenivät. Iltapäivällä meinasi tulla kiukku kuntosalille mennessä, kun nälkä ja hiki yhdistettiin sopivasti, mutta siitä onneksi selvittiin. Pihalla on niin ihanaa olla näin iltasella kun on vielä lämmintä. Hyttysiä näin muutaman, onneksi niitä ei ole omassa pihassa juurikaan. Olen ehkä vähän kateellinen niille odottajille, jotka nyt ihanilla ilmoilla pääsevät kulkemaan maha pystyssä. Minulla on edessä teltan kokoisen talvitakin etsintä viimeisiä raskauskuukausia varten. Olen muutenkin aika isokokoinen ja sitten kun on vielä se hervoton maha. Odotan jo niin paljon mahan näkymistä, nggghh. Enää kuukausi kesälomaan!

sunnuntai 30. toukokuuta 2010
Salaisuudet sucks
Viikonloppu on mennyt leppoisissa merkeissä. Lauantaina käytiin pitkästä aikaa kirjastossa ja lainattiin Katerina Janouchin Raskaana!-kirja. Luin sen eilen illalla melkein yhteen menoon ja nyyhkin tietysti kaikkia liikuttavia kohtia (niitä oli monta!). Kirjaston jälkeen käytiin ruokakaupassa ja keskellä kauppaa alkoi ällöttämään ja oksettamaan ihan yhtäkkiä, tuli aika nopea visiitti siitä. Asiaan saattoi vaikuttaa makea leivos, jonka söin juuri ennen kauppaanmenoa, mutta joka tapauksessa oli kyllä hirveä olo vielä kotonakin.
Tänään kävin moikkaamassa yhtä ystävääni ja hänen 1,5-vuotiasta tytärtään entisellä kotipaikkakunnallani. Teki kyllä ihan hirveästi mieli kertoa hyvät uutiset jo, mutta kun sovittiin miehen kanssa että odotetaan vielä hetki, niin ei auttanut kuin nieleskellä sanoja. Tiistaina tulee seuraava paha paikka, kun yksi tuttavapariskunta tulee meillä käymään. Aina kun joku kysyy kuulumisia, niin kamalaa olla vaan, että "eipä tässä ihmeempiä" kun kerran on jotain ihan valtavan ihmeellistä oikeasti. Äitikin soitti tänään ja piti vaan olla ihan lunkisti. Mä oon niin huono tässä salailussa, tuntuu ihan huijaamiselta.

perjantai 28. toukokuuta 2010
Ihanat oireet
Vähät raskausoireet ovat taas lisääntyneet yhdellä, nimittäin itkeskelyllä. Eilen jouduin tunnekuohuun kun juteltiin sängyssä ennen nukkumaanmenoa ja totesin hiljaa mielessäni, että on tuo mies vaan paras tyyppi. Se oivallus oli niiin liikuttava, että poruhan siinä pääsi. Mies oli vähän ihmeissään. Mua alkoi naurattaa ihan hillittömästi koko tilanne, hyvä etten hukkunut kaikkiin kyyneliin ja räkään.
Äsken katseltiin hassuja kotivideoita telkkarista. Oli siinä sitten jotain puhetta siitä, että huijaanko neuvolaa siinä kuinka usein syön herkkuja. Meni hetki niin alkoi aikaisempi sananvaihto tuntua pahalta ja videot ei näyttänyt enää ollenkaan hauskoilta. Sitten meni vielä pari minuuttia ja vollotin kuin heikkopäinen. Piti oikein lähteä keittiöön tihisemään itsekseen ja oikein hytkyin itkemisestä. Samalla ajattelin, että tää nyt johtuu varmaan hormooneista, mutta silti itketti. Että semmoista tällä kertaa. Normaalisti en ole erityisen aktiivinen itkeskelijä edes pms-oireisena.
Noh, toivottavasti tässä on nyt osasyyllisenä vaikka sitten väsymys ja pitkillä yöunilla tilanne helpottuu. Oli aika rasittava ja stressaava työpäivä. Käytiin vielä kuntosalillakin töiden jälkeen, luulisi unen maistuvan.

torstai 27. toukokuuta 2010
Avautumisia
Nyt kun tätä raskaussalaisuutta joutuu joka päivä pihtaamaan, on ihanaa kun pääsee avautumaan hyvälle ystävälle. Olin juuri tapaamassa yhtä luottoystävää, jolle kerroin raskaudesta heti raskaustestipäivänä ja olipa ihanaa kertoa kaikki muutokset ja oireet. Juteltiin me toki muitakin asioita ja koitan olla hukuttamatta häntä pelkkiin mahavihlaisuihin ja raskausviikkoihin, mutta olipa kiva jutella vapaasti. Tämä asia on nyt niin pinnalla omassa elämässä, että meinaa vahingossa lipsautella töissäkin.
Nauratti, kun tulin bussilla keskustasta kotiin, että muutaman kuukauden päästä en ainakaan toivottavasti ole se ainoa joka seisoo täydessä bussissa. En kyllä tiedä onko täällä tapana päästää raskaana olevia naisia istumaan, mutta ainahan sitä voi yrittää. Vähän teki jo mieli käydä vilkaisemassa Hennesin mama-osastoa, mutta kai sitä pitää ensin odottaa että maha kasvaa edes vähän näkyviin. Tällä hetkellä on vain aikamoista turvotusta ja legginsitkin tuntuu puristavilta...
Nyt on seitsemäs viikko alkanut ja lueskelin netistä, että alkio, joka "muistuttaa itse asiassa paljon enemmän katkarapua kuin ihmistä", on 4-8 millimetriä pitkä ja sen sydän alkaa tässä vaiheessa kierrättämään verta nesteiden sijaan. Tsemppiä sinne masuun! Myös silmät ja korvat alkavat kehittyä samoin kuin sisäelimet ja raajat. Aikamoinen myllerrys siellä siis käy.
Vielä ei erityisesti ole ollut väsymyksen tunteita, mutta en kyllä tiedä huomaisinko sitä edes kovin helposti, kun olen aika usein koomassa. Viime viikonloppuna nukuttiin kyllä aika pitkään, kai siinä vähän saa kiinni väsymystä. Ihanaa, huomenna on jo perjantai ja sitten viikonloppu. Enää reilu viikko ekaan neuvolaan, jee!

keskiviikko 26. toukokuuta 2010
Ajoituksen vaikeus
Lähipiirissäni ei ole montaa vauvaa. Kavereista osa on vielä opiskelun pyörteissä, osa sinkkuja ja osa vannonut ettei lapsia tule. Vauvalle ei tunnu olevan koskaan sopiva aika. Meilläkin kirjoiteltiin jo monta vuotta sitten lista, johon oli merkitty kaikki asiat mitä pitäisi tehdä ennen vauvaa. Lista ilmestyi tänään käteeni ja se oli aika huvittavaa luettavaa:
1. mentävä kihloihin
2. ostettava omakotitalo
3. miehen valmistuttava ja saatava lisää palkkaa (!!)
4. myytävä nykyinen asunto
5. minun valmistuttava ja mielellään löydettävä työpaikka
6. miehen auto vaihdettava joko farmari- tai tila-autoon
7. mentävä naimisiin
Että semmosta. Aikamoinen vaatimuslista on ollut tällä tytöllä viisi vuotta sitten.. Lapsiahan siis pystyy tekemään ilman mitään edellä mainituista. Mutta ei se lista edes jäänyt tuohon! Kun ensiasunnosta oli muutettu tähän nykyiseen, ja kaikki muukin em. listalta jo tehty, keksin että keittiöremontti täytyy tehdä ennen vauvan syntymistä. Sitten keksimme, että menemme vielä yhdelle eksoottiselle matkalle, jolloin ei tietenkään voi olla raskaana, ettei mitään tapahdu vauvalle.. Kuinka pitkään vauvanhankintaa voi siirtää, jos kaikki on jo valmista?
Onneksi mieheni otti ohjat käsiin ja vauvanteko aloitettiin samantien lomareissumme jälkeen. Muuten oltaisiin varmasti keksitty taas uusi hidaste, joka olisi muka pitänyt hoitaa ennen vauvaa. Lapsettoman pariskunnan elämä on helppoa ja mahdollistaa spontaanit tempaukset, mutta jossain vaiheessa se vauva on tehtävä jos sitä haluaa. Koskaan ei ole sopiva aika, mutta toisaalta mikään aika ei ole juurikaan sen huonompi kuin toinenkaan. Täytyy vain ajatella, että tämä on nyt meille se täydellinen aika.

tiistai 25. toukokuuta 2010
Tiukkaa faktaa
Erilaiset raskauslaskurit ovat tulleet parissa viikossa tutuksi. Jostain syystä niitä on pitänyt kokeilla ainakin kerran päivässä... Neuvolassa nämä päiväykset sitten ilmeisesti tarkentuvat, mutta siihen asti ollaan raskauslaskuri.comin varassa. Laskureihin merkitään yleensä viimeisten kuukautisten alkupäivä, jonka perusteella hedelmöittymispäivä ja laskettu aika sekä muut välietapit lasketaan. Laskureiden mukaan laskettu aika olisi 18. tai 19. tammikuuta.
Tällaisia tuloksia laskuri siis antoi:
Vauva syntyy: 18.1.2011
Hedelmöittyminen: 28.4.2010
Raskaustestin tulos luotettava: 12.5.2010 alkaen
Ensimmäinen sydämenlyönti: 26.5.2010
Sikiön liikkeet tuntuvat (alkaen): 18.8.2010
Keskonen: 29.9.2010 saakka
Raskausviikko 1 päättyy 21.4.2010
Raskausviikko 2 päättyy 28.4.2010
Raskausviikko 3 päättyy 5.5.2010
Raskausviikko 4 päättyy 12.5.2010
Raskausviikko 5 päättyy 19.5.2010
Raskausviikko 6 päättyy 26.5.2010
Huomenna on siis kuudennen viikon viimeinen päivä. Odotan jo kamalasti kahdentoista viikon maagista rajaa, jolloin on ilmeisesti tarkoituksena kertoa molempien vanhemmille iloiset uutiset. Salaisuudet on tosi tylsiä, tekisi mieli kertoa jo kaikille. Töissä on tosi hankalaa olla kertomatta, kun kahvipöydässä jutellaan aina kaikkien kuulumisia ja oon aika avoin kertomaan kaikista omista asioistani. Kahdelle kaverille jo kerroin, etten aivan pakahdu, mutta niille voin sitten kertoa ne huonotkin uutiset, jos jotain tapahtuu.
Keskenmenoa on nimittäin ehditty pohtia jo ihan tarpeeksi. Aina kun alavatsa vihloo enemmän, tulee aika jännittynyt olo. Eipä sitä tietysti kannattaisi kauheammin miettiä etukäteen, mutta ei sille voi mitään. Foolihappoa olen syönyt nyt parin kuukauden ajan, kun luin netistä että sitä suositellaan raskautta suunnitteleville ja raskaana oleville. Se ilmeisesti vähentää keskenmenon riskiä ja sikiövaurioita. Ulkomailla foolihappolisää on kuulemma suositeltu jo vuosikaudet ja sitä lisätään esimerkiksi jauhoihin. Tuskimpa siitä ainakaan haittaa on, mutta pitää kysyä siitäkin vielä lisätietoja neuvolassa.
Raskausoireita on ollut vielä niin vähän, että toisaalta ihan kivakin kun välillä vähän vihlaisee. Silloin ainakin tuntuu, että sitä ollaan ihan oikeasti raskaana. Vauvamahoja tulee väkisin tuijoteltua kaupungilla ja sellaisesta haaveilen jo kovasti. Töiden takia toivon, ettei maha vielä kovin nopeasti alkaisi näkymään, kun sitten pitäisi kertoa töissä, että oonkin enää joulukuulle asti töissä. Pomon ja esimiehen suhtautuminen vähän jännittää. Vakituinen työsopimus on kyllä taskussa, mutta silti nämä raskausasiat on jotenkin vähän jännittäviä. En edes tiedä miten jaksan olla vuoden erossa ihanista työkavereistani, sitä oon ehtinyt miettiä jo ennen raskauttakin. Alan varmaan käymään vauvan kanssa jatkuvasti moikkaamassa työporukkaa...

maanantai 24. toukokuuta 2010
Totaalisen ensimmäinen
Ehkä tämä blogimaailma alkaa pikkuhiljaa viedä tällaisia hitaitakin innostujia, sillä en kyllä olisi edes kuukausi sitten uskonut, että perustaisin ikinä ikiomaa blogia. Tämä on siis ensimmäinen blogini ja ensimmäinen kirjoitukseni.
Suuria tavoitteita minulla ei ole kirjoitusten tai muunkaan suhteen. Ajattelin vain, että olisi mukava kirjoittaa tunnelmia ja puuhasteluja odotellessa mystistä karhunpentua, joka vatsassani kasvaa. Raskauteni on aivan alkumetreillä, nyt eletään vasta kuudetta viikkoa.
Ensiksi voisin hieman kertoa itsestäni. Olen parikymppinen nainen ja asun aviomieheni kanssa Tampereella. Olemme seurustelleet seitsemisen vuotta ja niistä pari vuotta naimisissa. Lapsen isä on valtavan innoissaan tulevasta lapsesta, jota myös baby beariksi kutsutaan. Lapsi on molemmille ensimmäinen. Muutimme jokin aika sitten omakotitaloon, joten muuttaa ei tarvitse ainakaan perheenlisäyksen takia ihan hetkeen. Työkseni istun päivät toimistossa ja haaveilen matkustelusta.
Raskauden alku on sujunut oikein hyvin. Tein reilut pari viikkoa sitten raskaustestin (no okei, kaksi) kun kuukautiset olivat pari päivää myöhässä ja siellähän ne kaksi viivaa olivat sievästi rinnakkain. Nämä pari viikkoa ovat olleet jännittäviä, myllertäviä ja pitkiä. Oikeasti, miten aika voi mennä niin hitaasti? Raskausoireista ovat tulleet tutuiksi vasta mahtavat alavatsavihlaisut ja hienoinen huono-oloisuus töissä, pääosin iltapäivisin. Kaikki on siis sujunut hienosti, mutta välillä on sellainen olo, että ollaankohan tässä nyt edes raskaana vai ei..
Laskettu aika on jossain päin tammikuuta ja äitiyslomalle pääsen joulukuun puolivälissä jos kaikki menee hyvin. Nyt vaan odotellaan sitä ensimmäistä neuvolakäyntiä. Piti ottaa töistäkin yksi lomapäivä, ettei tarvitse selitellä pakollisista menoista esimiehelle. Tämä on salaisuuksien aikaa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)