Tipautus maanpinnalle

Eipä mennyt taas niinkuin Strömsössä. Menkat jatkuivat maanantai-iltana ja ovat siitä lähtien tulleet tasaisen varmasti, vaikkakin omituisesti. Omituista on se, että ne ovat olleet kovin niukat ja antoivat sillä vielä toivon rippeitä, mutta kun ei niin ei sitten. Tein eilen illalla vielä raskaustestinkin, mutta negaahan se näytti.

En nyt kyllä yhtään ymmärrä tätä kroppaa. Olen siis menkoissa aina ollut enemmän mallia "ämpärillinen" ja vielä monta kertaa päivässä. Nämä tämänhetkiset menkat jo melkein saivat toivomaan, että minulla on ne kuuluisat valemenkat, mutta negatiivinen testi ei oikein enää anna aihetta juhlimiseen... Vielä kun niitä aivan selviä raskausoireita alavatsatuntemuksineen ja ällötyksineen on ollut, niin en kyllä ymmärrä.

Seuraava ovulaatio pitäisi ajoittua vajaan kahden viikon päähän ja nyt taitaa sitten alkaa vauvan alullepaneminen ihan tosissaan ja hampaat irvessä... Ensimmäinen askel on ehkä se, että meillä ei enää seksiä harrasteta juuri ennen nukkumaanmenoa. Tämä siksi, että taidan kokeilla sitä tyyny persuksen alla -hengailua josta olen netistä lukenut ja sehän nyt ei toimi jos pitäisi kiireellä jo alkaa nukkumaan. Nyt pitää vielä ottaa selvää, että pitäisikö sitä pupustelua harrastaa kuitenkin vaan joka toinen päivä. Ennen edellistä ovulaatiota taisi lipsahtaa melkein päivittäiseen puuhasteluun ja taitaa se liikakin olla joskus liikaa.

Hui kun jänskättää!

Aamulla tuumailin jo vessassa, että taisi tulla toinenkin kierto keskenmenon jälkeen, mutta kas kummaa! Ei ne aamuiset "menkat" jatkuneetkaan täällä töissä! Uskaltaisikohan sitä toivoa, että joku papu on masussa kasvamassa? Nyt pitää muutama tunti vielä täristä töissä ennenkuin syöksyn ostamaan testiä apteekista. Ensin oli suunnitelmissa odotella ainakin viikon puoliväliin ennen testailua, mutta ei ne muutkaan asiat mene aina suunnitelmien mukaan, joten ihan sama..

Nyt aamupäivästä on väsyttänyt ihan hirveästi. Viikonloppu meni mökkeillessä ja vaikka touhuttiin miehen ja vanhempieni kanssa kaikenlaista, niin nukuin mielestäni niin paljon ettei nyt pitäisi erityisemmin väsyttää. Tämä sateisen painostava ilma tietysti voi laittaa elimistön väsyksiin, mutta voihan tämä olla ihan oikeastikin vauvaunetusta.

Paluu arkeen

Lomat on nyt pidetty ja ensimmäinen työviikkokin takana. Blogailussa on ollut vähän taukoa, mutta toisaalta tämän aiheen ympärillä ei ole juurikaan tapahtunut. Jospa se tahti taas kiihtyy, kun on jotain kerrottavaa..

Olimme miehen kanssa heinäkuun alussa kaksi viikkoa ulkomailla ja se oli kyllä ihan onnistunut pako kaikesta kotielämästä. Otettiin aika rennosti ja ajeltiin autolla ympäri maata. Keskenmenon jälkeiset ensimmäiset menkatkin selvittiin ja ilmeisesti kroppa on taas ihan kunnossa.

Reissumme jälkeen kävin lääkärissä jälkitarkastuksessa ja sekin oli taas ihan turhuuksista turhin. Lääkäri teki sisätutkimuksen, kyseli että sattuuko, kysyi koska on viimeksi tehty papa-koe ja ohjasi sitten sinne. Jaaha. Sanoi myös että voi heti alkaa yrittämään uutta raskautta ja että keskenmenon riski ei vielä yhdestä kohoa mitenkään, mutta ne yleispätevät lausunnot olinkin jo netistä googlaillut. Vähän turhauttaa, kun lykätään aina vaan seuraavaan verikokeeseen tai tarkastukseen vaikkei vielä varsinaisesti ole mitään vikana.

Noh, alettiin siis lääkärin luvalla harjoittelemaan vauvantekoa. Reilun viikon päästä voi aikaisintaan alkaa testailemaan, mikäli ei menkkoja näy. Nyt on tietysti ollut heti kauheasti kohtutuntemuksia.. Toivottavasti tulen taas yhtä helposti raskaaksi kuin ensimmäisellä kerralla, mutta toisaalta ottaisin vaikka muutamat menkat mieluummin kuin keskenmenon. Siinä menee heti niin paljon aikaa hukkaan, puhumattakaan henkisistä kolauksista. Jotenkin kyllä tuli hyvä mieli siitä, että saatan jo olla tällä hetkellä raskaana.

Loman odottelua ja kiukuttelua

Nyt on juhannus juhlittu ja odotellaan viikon päästä koittavaa kesälomaa. Juhannus meni rennosti mökillä miehen ja vanhempieni kanssa. Eipähän tarvinnut keksiä syitä miksen ota kuoharia. Vähän oli tiukilla etten alkanut avautumaan julkisesta terveydenhuollosta, joka on ollut viime aikoina ns. lähellä sydäntä.

Soittelin alkuviikosta edestakaisin omalääkärille, ajanvaraukseen, labraan ja labran ajanvaraukseen ja koitin saada aikaiseksi itselleni sopivaa aikataulua keskenmenon jälkitarkastukseen. Tuntui, että kaikista paikoista koitettiin saada minut johonkin muuhun paikkaan hoitamaan asiaa. Kun koitin varata aikaa omalääkärille, ajanvarauksessa sanottiin, että heinäkuulle ei saakaan aikaa vaan joudun menemään johonkin varapaikkaan. Sanoin selvästi, mikä viikko minulle sopii ja silti hoitaja koitti tarjota edellisen viikon aikoja. Olen silloin siis ulkomailla.

Seuraavaksi tuli ongelma labraan menosta, kun minulta puuttui lähete s-hcg-testiin. Se piti sitten saada omalääkäriltä, jolle ei enää ollut soittoaikoja. Selvittelin sitten asiani jollekin omalääkärin hoitajalle, joka koitti antaa minulle soittoaikaa jollekin toiselle lääkärille yli kolmen viikon päähän. Great! Olen tuolloin siis edelleenkin ulkomailla ja sain sitten hoitajan suostuteltua viemään omalääkärilleni jonkun lippulappusen että tarvitsisin sen lähetteen heinäkuun alussa. Sitten hoitaja kysyi, että miten ajattelin tietää että onko lähete valmis. Tässä vaiheessa meinasi kärähtää. Eikö se nyt ole heidän asia esimerkiksi antaa vaihtoehtoja, ei minulle ainakaan ole kauhean tuttua mistä niitä lähetteiden valmiutta voi tietää.

Noh, soitin sitten parin päivän päästä terkkarille uudestaan, mutta siellä ei vastattu. Sain sitten labrasta vihdoin vahvistuksen, että heillä on lähete ja voin tulla sinne sitten viikon päästä. Oikeasti, kuinka hankalaksi tämä kaikki on tehty?! Kun olin saanut selville, että lähete on kunnossa, luin netistä, että saman tutkimuksen olisi voinut hankkia ihan itse ilman lähetettä jollain reilulla kymmenellä eurolla. Miksei kukaan kertonut?

Olen käynyt viime vuodet lääkärissä lähinnä työterveydessä yksityislääkärillä ja sitä ennen ne harvat kerrat entisessä kotikunnassa yksityisellä lääkäriasemalla, joten kokemukset julkisesta terveydenhoidosta ovat aika vähissä. Olen kyllä aika yllättynyt kuinka hankalaa ja aikaavievää tuosta palvelusta on saatu. Yhtä lääkärikäyntiä ja labraa varten jouduin soittelemaan aika monta puhelua ja selittämään asiani puolentusinaa kertaa. Miksiköhän Acutan äitiyspolilta ei voitu kirjoittaa lähetettä labraan? En oikein ymmärrä tätä monimutkaisuutta, mutta ehkä sille on ihan hyvä selitys.

Työkiireilyä

Töihinpaluu on sujunut yllättävän sutjakkaasti. Työtehtäviä on ollut jotakuinkin tuplasti normaaliin verrattuna työkaverin kesäloman takia, joten ikäviä asioita ei ole pahemmin ehtinyt miettiä. Vuotokin on melkein loppunut, työaikana ei ole tainnut tulla tippaakaan ulos. Esimies vaikutti taas kovin kiinnostuneelta sairauslomani syystä, mutta en sortunut kertomaan sitä. Sairauskoodi sairauslomalapussa toki lukee, mutta en tiedä onko hänellä tapana vakoilla kys. koodeja netistä vai ei.

Yksi työkaveri tuli myös kyselemään viattomasti, että mikä minulle oli tullut keskiviikkona. Mutisin vähän epämääräisiä selityksiä ja hän tulikin sitten myöhemmin vielä kysymään ihan suoraan, että olenko raskaana. Ei ole ollut tapana juksata kavereita, kun hän on ihan läheinen kaveri muutenkin kuin töissä, joten oli pakko todeta, että olin raskaana mutten ole enää. Hän vaikutti kyllä tosi hämmentyneeltä ja oli kovasti pahoillaan. Ollaan monesti puhuttu molempien vauvahaaveista ja jopa vitsillä suunniteltu yhteisiä lapsia, kun hän on sinkkumies eikä sopivaa äitiä ole näköpiirissä.

Kaikenkaikkiaan selviytymisprosessit ovat toimineet oikein hyvin. Nyt on jo kolmas itkuton päivä, niitä on miehen kanssa laskeskeltu ihmeissämme... Eilen tuli TAYSista postissa potilaskertomus. Melkein alkoi naurattamaan "26-vuotias perusterve rouva" -määritelmä, itse kun pidän itseäni lähinnä tyttönä. En tiedä kiikaroiko lääkäri sormuksiani vai mistä sen rouva-nimityksen keksi. Aika huvittavaa oli se, että minua ultrannut lääkäri oli mieheni työkaverin vaimo. Piiri pieni pyörii..

Parisuhdepohdintaa parempana päivänä

Tänään on ollut parempi päivä verrattuna pariin edelliseen. Vuoto ja itkeskely ovat molemman vähentyneet tasaista tahtia. Aamupäivä meni leppoisasti miehen kanssa höpsötellessä. Laitettiin hänelle tavarat valmiiksi työpaikan kesäjuhlaa varten. Ensin tuntui vähän kurjalta ajatukselta, että joudun olemaan koko illan yksin kotona, mutta tuumasin sitten, että miehelle tekee ehkä ihan hyvää päästä hetkeksi ajattelemaan jotain ihan muuta.

Olen ollut vähän huolissani hänen jaksamisestaan tämän kaiken kanssa. Hän on viileän asiallinen, analyyttinen ja korrekti eikä juuri puhu tunteistaan. Joku ulkopuolinen voisi jopa ihmetellä meidän yhteensopivuutta, sillä minä olen puolestani tunteellinen, herkkä ja empaattinen. Minun on ollut aina helppoa purkaa ajatuksiani hänelle, itkeä ja hyökätä halailemaan kun vähänkin siltä tuntuu. Hän ottaa kaiken vastaan, osaa ehkä lohduttaakin, muttei yleensä kerro omia tunteitaan vaihdossa.

Toissa iltana tärisin itkusta sängyssä ennen nukkumaanmenoa ja kysyin sitten häneltäkin, että miten hän selviää tästä. Oli huojentavaa nähdä pieni kyynel hänen silmäkulmassa, kun hän kertoi omia ajatuksiaan tapahtuneesta. Keskiviikkona oli nimittäin hurjaa nähdä hänen selittävän puhelimessa harkituin sanavalinnoin vaimon keskenmenosta ensin Acutaan, sitten omaan terveyskeskukseen ja vielä ajanvaraukseenkin, kun itse olisin saanut muodostettua vain ulinaa. Hän siirtää tunteet ikään kuin johonkin purkkiin silloin kun niitä ei voi näyttää. Minulta sellainen ei ikinä onnistuisi. Minä itkin hänen isovanhempien hautajaisissa silmät punaisena, vaikka en ollut tavannut kyseisiä ihmisiä kuin pari kertaa.

Ehkä on ihan hyvä, että olemme niin erilaisia. Hän saa minut rauhoittumaan tasaisella ja vakaalla olemisellaan ja minä toivottavasti saan pidettyä hänet edes jossain kosketuksissa tunteiden näyttämisen kanssa. Jos seurustelisin jonkun ylitunteellisen ihmisen kanssa, en saisi itkua loppumaan varmaan ikinä kun näkisin toiset itkuiset silmät edessäni. Jos hän seurustelisi jonkun tunnekylmemmän ihmisen kanssa, kynnys omien tunteiden näyttämiseen nousisi varmasti kohtuuttoman suureksi. Meillä on hyvä näin.

Kotimöllötystä ja meikkileikkejä

Olen nyt toista päivää kotona tapahtuneen jälkeen ja olo on suhteellisen hyvä. Mahaa nipistelee silloin tällöin ja tulvahtelen tasaiseen tahtiin. Itku tulee aika herkästi, mutta en oikeastaan aina tiedä, että mille itken. Tuumailin aamusta, että nyt olisi hyvä tilata samantien se jälkitarkastusaika omalääkäriltä (kuinka huvittavaa, etten ennen koko keskenmenoa edes tiennyt kuka on omalääkärini, kun työterveydessä pääsee käymään niin helposti) ettei koko asia unohdu töihin palattua.

Siitäpä iski pulma. Miten saan mökellettyä asiani ulos puhelimessa ilman kamalaa itkukohtausta ja käsittämätöntä ulinamölinää, jota eilen harrastin soittaessani neuvolaan? Vastaus kysymykseen tuli jostain takaraivon pohjalta. Ilmeisesti olen harrastanut tätä ennenkin. Vastaus on siis kaikessa naisellisuudessaan meikit. Meikit naamassa ei voi tietenkään itkeä, koska silloin ei voi pyyhkiä silmiä ja nenää hihaan sekä silmämeikeillä on tapana alkaa kirvellä silmiä itkettäessä - täydellistä.

Marssin siis vessaan, aloitin huolellisen meikkailun kaikenmaailman pohjustusvoiteineen päivineen (miksi minulla edes on tällaisia?) ja annoin mennä. Silmät meikkasin kolmella erivärisellä luomivärillä ja poskipunaa lisäillessä oli tietenkin pakko hymyillä leveästi vaikkei tässä ole kauheasti viime päivinä hymyilyttänyt. Melkoista kropan huijaamista siis.

Kun meikki oli valmis, otin puhelimen ja soitin ajanvarausnumeroon. Sain kerrottua asiani, sana keskenmeno vain tipahti huulilta ja sen jälkeen sitä ei onneksi tarvinnut toistaa. Valitettavasti kaikki se valmistautuminen meni tavallaan hukkaan, koska puhelun päätyttyä minulla ei edelleenkään ollut varattua aikaa. Lähin lääkäriasema menee nimittäin juhannuksena kiinni (toivottavasti ei lopullisesti, en kysynyt) ja kuulemma ensi viikolla vasta voi varata aikoja heinäkuulle sinne varapaikkaan, jonne siis joudun menemään.

Tänään on ohjelmassa vielä kaupassakäynti, joten oikeastaan meikkailut eivät vielä menneetkään hukkaan. Uskon kyllä, että pysyn ihmisten seassa ihan hyvin koossa, koska silloin pitää tehdä ja toimia, eikä vaan märehtiä itsekseen sohvannurkassa. Mies voi kyllä hieman yllättyä, kun hakee minut kotoa kauppareissulle, kun olen ihan tällättynä viime päivien lököhousut ja kulahtanut t-paita -lookin jälkeen.